Uutta potkua Eerikkilästä

ViTa Nappulat vierailivat ensimmäistä kertaa syysleirillä upeassa Eerikkilän Urheiluopistossa. Leirillä nappulat ottivat ensituntumaan talven harjoitteluohjelmaan ja pelasivat harjoitusottelut FJK:ta vastaan. Vanhemmilla oli leirin aikana oma ohjelma. He käynnistivät ViTa Nappulat 2020 -Vision suunnittelun. Syysleiri oli muutoinkin jännittävä, sillä se oli kaksipäiväinen, ja yövyimme leirikeskuksessa.

Syysleirin ajoitus sattui kaikin puolin hienosti. Ilma oli raikkaan aurinkoinen(+8C°), ja ajakohta sattui juuri Halloween-viikonlopulle, joten väritkin olivat kohdillaan. Pelaajia ja heidän vanhempiaan saimme mukaan ennätysmäärän. Osallistumismaksukin pysyi kohtuullisena(30€ / pelaaja, sis. myös ateriat).

Leiri käynnistyi lauantaina iltapäivätreenillä, jonka teemana oli havainnointi. Se oli nappuloille ihan uutta ja ihmeellistä. Uuden harjoitteen omaksuminen oli kimurantti rasti kaikille pelaajille. Menetelmän tavoitteena on opettaa pelaajien havainnointikykyä pelitilanteissa. Kuten kuuluisa juniorijalkapallovalmennuksen kehittäjä Horst Wein sanoo: ”Jalkapallo on visuaalisiin havaintoihin perustuva älypeli”. Talven aikana menetelmä tulee kyllä tutuksi ja sen vaikutukset alkavat näkyä ajan myötä myös pelaajien otteissa kentällä.

Illalla 05-joukkue pelasi harkkamatsin Forssan Jalkapalloklubia vastaan. Veimme peliä mallikkaasti. Vastustajan maalivahti piti joukkuettaan pystyssä huikeilla torjunnoillaan. Johdimme peliä 2-1, mutta forssalaiset osoittivat venymiskykyä ja nousivat lopussa tasoihin ja vielä maalilla ohi. Ottelu oli vitosten ensimmäinen 8v8 ja kokonaisuudessaan hyvätasoinen esitys.

Seiskojen haastejoukkue kohtasi myös FJK:n vastaavan ryhmän. Siinä pelissä Vitan pojat eivät antaneet vieraille ylimääräisiä pallokosketuksia ja veivät ottelun selvästi 8-4. Kutosten ottelu oli tasaista vääntöä. Vita vei lopulta pelin maalein 5-4. Kiitos FJK:lle harkkamatseista.

Kaikkiaan leiri oli onnistunut. Yöpyminen sujui ilman koti-ikävää hyvässä seurassa. Eerikkilän ruoka maistui, ja kotiin palasi taas pikkuisen isompia nappulafutaajia. Eerikkilä voisikin olla ViTa Nappuloiden syysleirin vakipaikka.